1 § Faaraot eivät tahdo pysyä museoissa,2 § eivätkä työtaakat hallittavissa.
3 § Erämaassa elämän merkitys näyttäytyy toisena,
4 § ja sinne on Mooseksen matkassa kuljettukin
5 § katsomaan palavan pensaan kajoa.
6 § Elämän laki käskee lepäämään,
7 § ja lähtemään iloisin mielin töihin,
8 § kunnes barrikadit jälleen kutsuvat.
1 § Kuka päästi faaraot museoista?
Koko uutisaiheita jakavaa maailmaa lienee tänä vuonna hämmentänyt Pohjois-Afrikan arabivaltioiden levottomuuksien vyöry. Tapahtumien poliittisten taustojen ja seurausten kiemuroita on hankala hahmottaa, mutta levottomuuksien myötä näkyväksi tullut turistikohteidemme rahvaan ahdinko koskettaa.
Eräs uutissähke Egyptistä jäi mieleen. Tahririn aukiolla mieltään osoittaneella väellä oli suuri huoli saada pidettyä katujen kaaoksen ja ryöstelyn keskellä maan turismille elintärkeiden faaraoiden jäämistöt museossa – samaan aikaan kun he vaativat epädemokraattisen johtajansa eroa.
Raamatullisen mallin mukaisten sortohallitsijoiden paikka on museossa.
2 § Alati huononeva työelämä
Ihmisen arjen perustarpeet ovat kaikkialla samat. Ajatelkaamme tilannetta, jossa mahdollisuus työhön, elantoon, läheisten hyvinvoinnista huolehtimiseen, ravintoon tai lepoon rajoitetaan. On helppo samastua niihin kapinamielialoihin, joita tällä tavoin kahlitun mielestä nousee.
Peruskokemus lienee sama tilanteessa, jossa tulee uuvutetuksi liian suurilla taakoilla tai työvelvoitteilla. Exodus-kertomuksen lähtökohtana on israelilaisten orjuus ja koveneva pakkotyö Egyptissä. He olivat joutuneet riiston kohteiksi, heidän ihmisarvonsa mitattiin vain työsuoritteiden määrillä.
Puute ja riisto loukkaavat ihmisyyttä. Mutta miten voi suomalainen työelämä?
Profeetallista ääntä suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa on käyttänyt psykohistorioitsija Juha Siltala, jonka vuonna 2004 julkaistu teos Työelämän huonontumisen lyhyt historia ei ole kadottanut yhtään ajankohtaisuudestaan, päinvastoin.
Laajaa perehtyneisyyttä osoittavassa kirjassaan Siltala kuvaa koukeroisella tyylillään ironisen iskevästi sen kehityksen, jonka moni arkielämästä tunteekin.
Työelämä on muuttunut.
Hyvinvointi Suomen laajasta työllisyydestä, pitkistä työsuhteista ja kohtuullisista työtaakoista on edetty kohti turbokapitalismia ja hyperkilpailua, jossa työvoimaa vähennetään ja jäljellejääneiden työnkuormitusta kasvatetaan. Lähihistoriamme on osoittanut, etteivät edes hetki sitten vankoilta vaikuttaneet paperiteollisuus ja Nokia ole vapaita tästä pelistä.
Ja pelin henkihän on tulos tai ulos.
3 § Erämaan kutsu
Siellä, missä edellä kuvattu suomalainen työelämätodellisuus on todeksi elettyä, ei ole liioiteltua nähdä orjuutetuissa israelilaissa aitoa samastumiskohdetta. Kahlitsevat faaraot ja pakkotahtisesti rakenneltavat pyramidit ovat vain toisenlaisia.
Huuto huulilla on samankaltainen: Tämä ei käy, minua ei ole luotu raatamaan päämäärättömästi toisten pyramidien puolesta eikä minun arvoni jumalankuvana siihen tyhjene! Elämän merkitykset ovat jossain muualla!
Arkielämää kahlitsevia rakenteita ei vain tahdo läheltä nähdä oikeassa valossa. Mitkä ovat niitä voimia, jotka pelkistävät ja välineellistävät ihmissieluja koneiston osiksi?
Mooseksen täytyi vetäytyä erämaahan ennen kuin hän näki ihmisen paikan Jumalan luomassa maailmassa oikeassa valossa. Mooseksen täytyi kulkea tuolloisen sivilisaation kuhisevasta keskuksesta, Egyptistä, ja sen ylhäisön elämästä erämaahan, ennen kuin hän palavassa pensaassa kohtasi Jumalan kutsun.
Erämaan tällä puolella ajatuskulut urautuvat samoille virastojen, työpisteiden, laitosten, markettien ja - liikenevillä voimilla - harrastusten viitoittamille reiteille. Elämän merkityshorisontti surkastuu näkökentän mukana.
Yhä vielä erämaan tuolla puolen, kaupungin sykkeestä etäällä, yksinäisyydessä on helpompaa kokea todeksi aavistus siitä, että tämän maailman liikkeitä tuulen henkäyksistä planeettojen ratoihin ohjaavat korkeammat kädet. Merkitysten horisontti avautuu huomaamatta kohti Ikuista.
4 § Gregorios Nyssalainen: Mooseksen elämä
Monien muiden Raamatun erämaakertomusten tavoin kertomus Mooseksesta ja palavasta pensaasta on ollut ehtymätön innoituksen lähde kilvoittelijoille, joista nyt tarkastelemme erityisesti Gregorios Nyssalaista.
Gregorios Nyssalainen (n. 330-395) oli yksi kolmesta ”kappadokialaisina isinä” tunnetusta 300-luvun loppupuolella vaikuttaneesta varhaisen kirkon teologista. Kaksi muuta olivat Gregorioksen vanhempi veli, Caesarean piispa Basileios Suuri sekä veljesten ystävä ja työtoveri Gregorios Nazianzoslainen.
Kolmikko vaikutti nykyisen Turkin keskiosissa ja on jäänyt historiaan erityisesti Nikean kirkolliskokouksen kolminaisuusopillisen kannan menestyksekkäinä puolustajina areiolaisuutta vastaan.
Gregorios Nyssalainen oli saanut korkeasti sivistyneen kasvatuksen ja koulutuksen. Hän yhdistelikin teologiaansa elementtejä erityisesti platonilaisesta filosofiasta.
Teoksessaan Mooseksen elämä Gregorios esittää yhdenlaisen kokonaistulkinnan kristityn kilvoitustien ja jumalasuhteen vaiheista.
Kirja on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa kerrataan Mooseksen elämänvaiheet sellaisena, kuin ne Raamatusta välittyvät. Teoksen tähtäyspiste on laajemmassa toisessa osassa, jossa sama Mooseksen elämä käydään vertauskuvallisesti läpi kristityn hengellisen vaelluksen kuvauksena.
Tällä raamatunlukutavalla Gregorios liittyy jo kirkkoisä Origeneen kehittämään raamatuntulkintamenetelmään.
5 § Ei pakoa todellisuudesta
Gregorioksen liittymäkohdat mystiikan teologian traditioon ovat ilmeisiä. Palavan pensaan kokemuksessa Nyssalainen antaa aineksia sille traditiolle, jossa mielen ja kielen rajoja koettelevaa Jumalan kohtaamisen kokemusta yritetään varman epäonnistumisen uhallakin sanoittaa.
Gregorios edustaa niin sanottua apofaattista teologiaa, joka päätyy siihen, että jokainen inhimillinen lause Jumalasta on tuomittu epäonnistumaan. Myös jokainen hengellinen kokemus jää vajavaiseksi. Palavan pensaan jälkeen Mooses kohtaa Jumalan pilven sisässä Siinain vuoren juurella ja viimein kallion koloon käpertyen Siinain vuorella Jumalaa vain selkäpuolelta katsoen.
Jumalaa kaipaava sielu jää Jumalan läheisyydessä aistien ja ymmärryksen pimeyteen. Kaikesta omasta riisutun ihmisen osaksi jää kaipaus ja ikävä, joiden hedelmänä on suurten kokemusten sijaan halu seurata Kristusta.
Nyssalaisen kuvaama Mooseksen palavan pensaan maailmoja syleilevä kokemus asettaa maalliset huolet oikeaan mittasuhteeseen:
Vaikuttaisi siltä, että sillä hetkellä, kun Mooses palavan pensaan jumalallisella ilmestyksellä kutsuttiin tehtäväänsä, hän käsitti, ettei mikään niistä asiosta, jotka ovat aistihavainnoin tajuttavissa ja ymmärryksellä tarkasteltavissa, ole todella olemassa. Sen sen sijaan tuonpuoleinen olevaisuus ja maailmankaikkeuden alkusyy, josta kaikki muu on riippuvaista, on yksin olemassa.
Ihmiselämän merkitys ei synny suhteessa työhön, raadantaan tai markettien tarjoustuotepyramideihin. Ihmiselämän merkitys avautuu suhteessa Jumalaan, jonka varassa kaikki oleva elää ja kaatuu.
Tämä oivallus johtaa yhä suorastaan poliittiseen sanomaan.
6 § ”Muista, että itse olit orjana Egyptissä”
Tämän kokemuksen rohkaisemana Mooses lähti vaatimaan kansaansa vapauteen, viettämään Herran juhlaa autiomaahan. Tämä vaatimus monien vitsausten ja vaiheiden jälkeen toteutuikin.
Tuo kerran toteutunut vapautuminen ei kuitenkaan jäänyt kertaluontoiseksi. Kymmenestä käskystä kolmas velvoittaa vieläkin aktiivisesti kääntämään katseen kaupungin sykkeestä autiomaan puhtauteen ja palavan pensaan kajastukseen:
Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää. (5. Moos. 5: 15)
Huomatkaamme, että tämä on käsky. Se edustaa itse elämän lakia: tauoton raadanta ei ole ihmiselle hyväksi. Sapatti käsky ulottuu Mooseksen laissa myös palvelusväkeen, karjaan ja peltoihin. Aika ajoin peltokin tarvitsee kesantoa. Tämän muistaminen on kohtalonkysymyksiä varjelukseemme uskotulle luomakunnalle ja tuleville sukupolville. Luomakunnan sietokyvyllä on rajat.
Langenneella ihmisellä on taipumus itselläkin vaipua takaisin orjuuteen. Ahneina emme malta levetä. Syntisinä emme tyydy Jumalan sapatissa tarjoamaan armoon ja lepoon, vaan pyrimme omalla hurskaudellamme edistämään asiaamme ihmisten ja Jumalan edessä. Mielemme pyrkii myös yhä uudestaan kiinnittymään maalliseen.
Näistä vaaroista meitä varoittaa luterilainen mystikko Johann Arndt (1555-1621) kristikunnan suuriin klassikkoihin lukeutuvassa teoksessaan Totisesta kristillisyydesta:
Opi siis hylkäämään maailma, ennen kuin se hylkää sinut, taikka tuottaa sinulle kauheaa surua. Joka sielustaan hylkää eläissänsä maailman, ennen kuin hänen täytyy täältä lähteä, hän kuolee iloisena, eivätkä ajalliset voi häntä murehuttaa. Kun Israelin lapset tahtoivat lähteä Egyptistä, käski Farao rasittaa heitä yhä raskaammalla työllä, luullen voivansa heidät siten hävittää (2. Moos. 5:9). Samoin helvetin Farao, perkele kiihoittaa meitä lopun lähetessä yhä enemmän rasittamaan itseämme ajallisilla, meidät iankaikkisesti hukuttaakseen ja hävittääkseen.
Kristitty on kalliisti ostettu vapauteen, älkäämme sortuko uuteen orjuuteen.
7 § …mene iloisin mielin töihin
Erämaalla on ollut luovuttamaton sijansa kristillisen kilvoituselämän historiassa. Hedelmättömään autiomaahan vetäytyneet erakot synnyttivät luostarilaitoksen, josta tuli Euroopan hengellisen ja henkisen kulttuurin sekä sivistyksen kukkiva puutarha vuosisadoiksi.
Myös Gregorioksen perheessä luostarielämällä oli osansa. Veli Basileios Suuren kehittämät
hetkipalvelukset vaikuttivat erityisesti idän kirkossa pitkään, ja veljesten sisko Makrina kehitti äitinsä kanssa perheen kartanotilasta luostariyhteisön.
Luostareissa sapatin - ajan pyhittämisen - ajatusta elettiin todeksi päiviä tyrmittävien hetkipalvelusten tahdissa. Rukoushetkien perinne juontaa juurensa tänne, ja auringon laskiessa vietetty vesper oli yksi seitsemästä jokapäiväisestä hetkipalveluksesta.
Luther oli ajamassa osaltaan alas luostarilaitosta, mutta toi katekismuksessaan sen perinnettä osaksi jokaisen kodin arkea. Luther kehotti viettämään aamu-, ilta- ja ruokarukouksia lyhyellä kaavalla.
Lutherin aamurukoushetken päätteeksi tuli lukea vaikkapa kymmentä käskyä käsittelevä virsi - ja sitten tuli lähteä "iloisin mielin töihin". Sapatti säteilee arkeen ja työhön.
Harva elää enää luostarissa, eikä Lutherin aikaisia huonekunnan päämiehiäkään, joilla olisi palvelusväki taloutta hoitamassa, juuri ole. Säännöllinen ajan pyhittäminen on työn, varsinkin perheellisillä. Kuitenkin Lutherin perinne elää joka päivä mm. radion aamu- ja iltahartauksissa.
8 § Hiljaisuuden barrikadit
Ehkä juuri paastonaika voisi olla muistuttamassa sapattikäskyn viettämisen tärkeydestä.
Uhkana tietysti on, että hartauden harjoittamisesta tulee siitäkin pakonomainen velvollisuus. Mutta toisaalta rukouksen hiljaisuuteen vetäytyminen voi olla juuri se sielun autiomaa, jossa koko elämä asettuu oikeisiin mittasuhteisiin.
Sapatin viettämiseen sisältyy aikanamme myös ennennäkemätön poliittinen lataus. Alkaa olla todellista vastarintatoimintaa kieltäytyä kauppareissuista pyhäpäivinä saati uhrata rahanarvoista aikaansa rukoukseen arkisin!
Uskaltaisimmeko nousta näille hiljaisuuden barrikadeille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti