Juutalainen pääsiäiskertomus kuvaa israelin kansan pääsyn Egyptin orjuudesta erämaavaelluksen jälkeen luvattuun maahan. Kristikunnan kilvoittelijat ovat lukeneet tätä suurta kertomusta hengellisen vaelluksen kuvauksena tästä maailmasta tulevaan.

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan iltatilaisuussarja johdattelee Exoduksen rikkaaseen tulkintahistoriaan - ja hengellisyyden hoitamiseen arjessa.

Tässä blogissa jaetaan iltatilaisuussarjan taustamateriaalia keskustelun pohjaksi.



maanantai 28. maaliskuuta 2011

LAINANTO SIINAILLA - Sanan tutkiskelu

”Tämänkaltainen Jumalan sanan harjoittaminen, mietiskeleminen ja siitä keskusteleminen on tehokas apu Perkelettä, maailmaa, lihaa ja pahoja ajatuksia vastaan…Millään suitsuttamisella et varmasti kykene torjumaan Perkelettä yhtä tehokkaasti kuin seurustelemalla Jumalan käskyjen ja sanojen kanssa..."

- Martti Luther, Iso Katekismus





Kristitty pelastuu armosta - mihin tarvitsemme lakia? Lutherin käytännönläheisiin opetuksiin näistä teemoista johdatteli tuomiorovasti Ilpo Rannankari Kuopion tuomiokirkossa 28.3.2011. Tässä julkaistaan tiivistelmä Ilpon virikepuheesta:

Kymmenen käskyä

Olemme tulleet paastomatkallamme Mooseksen ja Israelin kansan seurassa Siinain autiomaahan, Siinain vuoren juurelle, jossa Jumala ilmestyi ja puhui kansalle kymmenen käskyn lain.

Ehkä on syytä aluksi palauttaa lyhyesti mieleen tuon kertomuksen keskeiset kohdat 2. Mooseksen kirjan luvun 20 mukaan.

”Kun Egyptistä lähdöstä oli kulunut tasan kaksi kuukautta, israelilaiset tulivat Siinain autiomaahan. Refidimistä lähdettyään he tulivat sinne ja jäivät leiriin Siinainvuoren juurelle. Mooses lähti Jumalan luo vuorelle, ja Herra huusi hänelle: "Näin sinun tulee sanoa israelilaisille, Jaakobin jälkeläisille: 'Te olette itse nähneet, mitä minä tein egyptiläisille ja kuinka olen kotkan siivin kantanut teitä ja tuonut teidät tänne luokseni. Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun, mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.' Tämä sinun tulee sanoa israelilaisille."

Voisi kai sanoa, että Jumala kosi Siinain vuoren juurella Israelia liittoon, yhteiseen tulevaisuuteen. Hän lupasi Israelille eritysaseman ja erityishuolenpidon, jos se suostuisi kuuntelemaan hänen tahtoaan ja noudattamaan sitä. Kansa vastasi kosintaan myöntävästi: ”Koko kansa vastasi yhtenä miehenä: "Me teemme kaiken, mitä Herra käskee."

Tämän jälkeen kansa sai ohjeet puhdistautua ja valmistautua Jumalan ilmestymiseen. Kolmantena päivänä se kokoontui Siinain vuoren juurelle. Jumala laskeutui vuorelle ukkosen jyrinän, salamoiden, voimakkaan torvientoitotuksen ja sakean pilven keskellä ja Mooses nousi hänen luokseen. Mooses puhui Jumalan kanssa ja Jumala puhui kansalle tahtonsa kymmenenä käskynä.

2. Mooseksen kirjan kertomuksen mukaan kansa sai siis aluksi käskyt suoraan Jumalan puhumana. Kertomus kuitenkin jatkuu niin, että myöhemmin Jumala kutsui Mooseksen uudelleen vuorelle ja kirjoitti käskyt kivitauluihin, jotka Mooseksen tuli viedä kansalle.

Tällä toisella kertaa Mooses viipyi vuorella neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Kansa kävi kärsimättömäksi, luuli Mooseksen ja Jumalan jättäneen sen, ja kehotti Aaronia rakentamaan kultaisen sonnin jumalaksi, jolle kansa sitten alkoi uhrata uhreja.

Kun Mooses palasi ja näki epäjumalan, hän heitti laintaulut maahan säpäleiksi. Tämä on yksityiskohta, johon vielä palaamme Lutherin yhteydessä. Lopulta hän palasi vuorelle vielä kolmannen kerran, Jumala kirjoitti käskyt kahteen uuteen kivitauluun ja Mooses vei ne kansalle. Mooseksen laskeutuessa käskyt kädessään vuorelta hänen kasvonsa säteilivät niin, ettei kansa voinut katsoa niihin.

* * *

Emme käy tänä iltana käskyjä läpi yksitellen. Illan aiheen kannalta on kuitenkin syytä pysähtyä hetkeksi ensimmäiseen käskyyn ja sen johdantosanoihin. Niistä nimittäin avautuu ensiksikin näkökulma siihen, mikä käskyjen merkitys oli Israelin uskonnossa. Toisaalta tulemme huomaamaan, että ensimmäisellä käskyllä on erityisasema myös Lutherin opetuksessa.
Ensimmäisen käskyssä ja sen johdannossa Jumala sanoo näin: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. Sinulla ei saa olla muita Jumalia.” Kymmenen käskyn taustalla on Israelin uskon keskeisin artikla: usko Jumalaan, joka vapautti kansan Egyptin orjuudesta. Israelin koko olemassaolo perustuu suureen vapautukseen. Ennen kuin Jumala vaatii ihmisiltä mitään, hän on jo ratkaisevalla tavalla toiminut heidän hyväkseen.

Alussa on vapaus. Mutta vapaus ei ole päämäärätöntä vapautta, vapautta vapauden vuoksi. Vapaus toteutuu kuuliaisuutena Jumalan käskyille. Vapaus on mahdollinen ja hyödyllinen vain kuuliaisuutena Jumalan käskyjä kohtaan. Ilman kuuliaisuutta kansan tie johtaa uudelleen vieraan vallan orjuuteen.

Meillä saattaa olla yksipuolinen kuva siitä, että juutalaisuudessa käskyjen noudattaminen oli vain tapa ansaita Jumalan hyväksyntä. On tärkeää huomata, että niin VT:n kuin sitten Jeesuksen ajan juutalaisuudessakin kuuliaisuus Jumalan käskyjä kohtaan ei ole vain väline, jolla ansaitaan hänen suosionsa. Kuuliaisuus käskyille on vastaus Jumalan suureen pelastustekoon.

* * *

Mutta iltamme kysymys on, miten meidän kristittyinä tulee suhtautua kymmenen käskyyn? Mikä merkitys kymmenellä käskyllä voisi olla sillä matkalla, joka meidän kohdallamme alkaa kasteessa ja toivon mukaan päättyy taivaan luvattuun maahan?

Meillä on tapana sanoa, että se liitto, jonka Jumala solmi Israelin kanssa Siinailla, on vanha liitto. Kristillinen kirkko puolestaan on uuden liiton kansa. Jeesuksen Kristuksen kautta Jumala solmi uuden liiton. Uudenkin liiton lähtökohtana on Jumalan suuri pelastusteko. Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta Jumala on vapauttanut kansansa synnin ja kuoleman vallasta. Ja samoin kuin vanhan liiton kansan, myös uuden liiton kansan tarkoituksena on olla pyhä kansa, joka tekee Jumalan mielen mukaisia tekoja sillä tavalla levittää Jumalan nimen kunniaa kaikkialle maailmaan.

Mutta kun vanha liitto perustui kuuliaisuuteen Mooseksen kautta annettua lakia kohtaan, uusi liitto perustuu uskoon Jeesukseen Kristukseen. Usko, ei laki, tuo ihmiselle vapauden.. Usko siirtää ihmisen synnin orjuudesta Kristuksen valtapiiriin. Kristus tulee Henkensä kautta ihmiseen asumaan ja synnyttää uuden elämän ja kuuliaisuuden Jumalan tahdolle.

Jumalan tahdon mukainen elämä ei synny käskemällä vaan on lahjaa. Niin kuin hyvä puu tuottaa automaattisesti hyviä hedelmiä, niin Pyhän Hengen uudeksi luoma ihminen automaattisesti tekee Jumalan mielen mukaisia tekoja. Ylösnoussut Kristus asuu uskovassa ja vaikuttaa uuden elämän.

Jos näin on, eikö ole aiheellista kysyä, tarvitaanko kristityn elämässä lainkaan kymmentä käskyä tai Jumalan lakia. Tämä kysymys on kautta aikojen askarruttanut teologeja.

Uskonpuhdistuksen aikana kysymys eli ns. antinomistisissa kiistoissa. Mm. Johannes Agricola, alkujaan uskonpuhdistuksen kannattaja, Lutherin ystävä ja sihteeri oli sitä mieltä, että kristityille ei kuulunut julistaa lainkaan lakia vaan pelkkää evankeliumia. Laki ei saa aikaan mitään hyvää. Kun Kristus on tullut maailmaan, lain aika on ohi.

Luther oli toista mieltä. Hänkin toki ajatteli niin, että Pyhä Henki tuottaa automaattisesti hyviä tekoja. Laki ei niitä saa aikaiseksi. Mutta Luther ymmärsi myös, että kristitty ei tule kokonaan uusiksi tässä elämässä. Kristus on tullut uskovaan kasteen ja uskon kautta asumaan ja Jumala katsoo uskovan Kristuksessa kokonaan pyhäksi ja vanhurskaaksi.

Kuitenkin uskova elää tässä maailmassa elämänsä loppuun asti Hengen ja lihan välisessä taistelussa. Hän on samalla kertaa vanhurskas ja syntinen. Perkele, maailma ja ihmisen oma liha kiusaavat, houkuttelevat syntiin ja saattavat hänet jatkuvasti lankeamaan.

Luther oli nähnyt, että ilman lain sanaa monet olivat ”oppineet todella mestarillisesti väärinkäyttämään kaikkea vapauttaan” – niin kuin hän katekismuksen esipuheessa sanoo. Ilman lakia kristitty voi ruveta kuvittelemaan olevansa täydellinen ja luulee, että hänen pyhyytensä on Jumalan miellyttämisen perusta.

Luther siis pitää suuressa arvossa Jumalan lakia ja kymmentä käskyä. Ja tarkkaan ottaen lailla on Lutherin teologiassa kaksinainen merkitys: yhteiskunnallinen ja hengellinen.
Yhteiskunnallinen lain käyttö tarkoittaa sitä, että ihmisten luontaisen moraalitajun, siihen perustuvan lainsäädännön ja esivallan kautta Jumalan laki pitää huolta ihmisistä, estää pahuutta ja auttaa heikoimmassa asemassa olevia. Hengellinen lain käyttö liittyy ihmisen Jumala-suhteeseen. Jumala vaatii ihmiseltä täydellistä lakinsa noudattamista, täydellistä Jumalaan luottamista ja täydellistä rakkautta. Tämän lain edessä jokainen ihminen huomaa omassatunnossaan, että on syntinen eikä voi Jumalan tahtoa niin täyttää, että Jumala sen tähden hänet hyväksyisi. Näin laki ajaa ihmistä kohti Kristusta, rukoilemaan armoa ja anteeksiantamusta.

Laki on hyvä. Se pitää kasassa yhteiskuntaa ja se paljastaa ihmisen syntisyyden.
Mutta siihen sen voima loppuu. Laki ei koskaan pelasta. Illan meditaatiotekstissä Luther vertaa lain syntiseksi osoittaman ihmisen tilannetta Israelin kansan saapumiseen luvatun maan porteille, Jordanin rantaan. Hän muistuttaa, että Israelia ei vienyt Jordanin yli luvattuun maahan Mooses vaan Joosua. Se, on merkki siitä, että laki ei voi pelastaa. ”Sitten tulee Joosua ja vie koko kansan poikki kuivan Jordanin koko maahan. Ei siinä ole Moosesta, ei mitään lakia, vaan Joosua, Kristus, joka johdattaa uskossa ja täyttää kaiken sen mikä Mooseksen kautta oli käsketty.” Kristus pelastaa syntisen ja tulee häneen käskyjen täyttäjäksi.

* * *

Se, miten Luther pitää arvossa kymmentä käskyä kristityn elämässä näkyy myös siitä, että hän otti käskyt katekismukseensa ja opetti käyttämään niitä jokapäiväisessä hartauden harjoituksessa.

Vuonna 1535 Luther kirjoitti ystävälleen, wittenbergiläiselle parturimestari Peterille rukousoppaan. (Matti Mikkola on suomentanut sen v. 1995 nimellä Kuinka rukoilla, ystäväni.).

Tuossa rukousoppaassa Luther esittelee hartaudenharjoituksen, jossa kymmenen käskyä on meditaation, mietiskelyn kohteena. Käymme nyt läpi Lutherin opetusta sillä ajatuksella, että se voisi olla meidän paastonajan hartauksiemme sisältönä.

* * *

Esittelemässään hartaudenharjoituksessa Luther liittyy keskiaikaiseen hurskausmalliin. Siihenkin kuuluivat sanan lukeminen (lectio), sen mietiskely (meditatio) ja rukoileminen (oratio).
Lutherin mukaan katekismusmeditaation ensimmäinen vaihe on sydämen lämmittäminen. Se tapahtuu lukemalla ääneen 10 käskyä, uskontunnustus, Isä meidän rukous tai jos aikaa riittää Kristuksen, Paavalin tai psalmin sanoja. "Ensinnäkin kun tunnen, että olen tullut vieraitten tehtävien tai ajatusten vuoksi kylmäksi ja haluttomaksi rukoilemaan (liha ja Perkelehän haluavat lakkaamatta pidättää ja estää rukousta) ota Psalttarini, juoksen kammiooni, tai - jos on päivä ja aikaan sopii - kirkkoon muitten joukkoon ja alan lasten tapaan lausua itsekseni ääneen kymmentä käskyä, uskontunnustusta ja sen mukaan kuin aikaa riittää, muutamia Kristuksen, Paavalin tai psalmin sanoja."

”Tämänkaltainen Jumalan sanan harjoittaminen, mietiskeleminen ja siitä keskusteleminen on tehokas apu Perkelettä, maailmaa, lihaa ja pahoja ajatuksia vastaan…Millään suitsuttamisella et varmasti kykene torjumaan Perkelettä yhtä tehokkaasti kuin seurustelemalla Jumalan käskyjen ja sanojen kanssa…”(Iso Kateksimus).

Luther neuvoo tarkastelemaan aluksi jokaista kymmenestä käskystä erikseen neljältä eri kannalta:

1. Käsky opetuksena. Mitä Jumala minulta tässä vaatii?
2. Käskystä kiittäminen. Mitä Jumala on minulle tämän käskyn mukaan antanut?
3. Synnintunnustus ja katumus tämän käskyn rikkomisesta.
4. Rukous, että voisin jatkossa pitää tämän käskyn paremmin

Luther antaa esimerkin tärkeimmästä, eli ensimmäisestä käskystä "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia":

KÄSKY OPETUKSENA. MITÄ JUMALA MINLTA VAATII?
"Tässä mietiskelen ensinnäkin, että Jumala vaatii minulta ja opettaa minulle sydämen luottamusta häneen kaikissa asioissa sekä sitä hänen jaloa totuuttaan, että hän tahtoo olla minun Jumalani. Sellaisena minun on pidettävä häntä vaikka olisin menettämässä ikuisen autuuden, eikä sydämeni saa rakentaa ja luottaa minkään muun varaan, olkoon se omaisuutta, kunniaa, viisautta, valtaa, pyhyyttä tai mitä tahansa luotua."

Myös Ison Katekismuksen 1. käskyn selitys antaa hyvän sovelluksen tämän käskyn opetuksesta:

"Pidä huoli, että annat yksin minun olla Jumalasi etkä milloinkaan etsi ketään muuta. Toisin sanoen: Odota hyvää, jota kaipaat, minulta ja etsi minun tyköäni, ja mikäli kärsit onnettomuutta ja hätää, tule minun turviini ja pysy luonani. Minä annan sinulle mitä tarvitset ja autan sinua kaikesta hädästä, kunhan vain et anna sydämesi kiintyä muuhun etkä levätä missään muussa".


KÄSKYSTÄ KIITTÄMINEN. MITÄ JUMALA ON MINULLE TÄMÄN KÄSKYN MUKAAN ANTANUT?

"Toiseksi kiitän hänen pohjattomasta laupeudestaan, että hän laskeutuu niin isällisesti minun, kadotetun ihmisen luokse ja tarjoutuu pyytämättäni, etsimättäni ja ansaitsemattani Jumalakseni ottaakseen minut omakseen ja tahtoo olla kaikessa hädässä lohtuni, turvani, apuni ja voimani. Tokihan me köyhät, sokeat ihmiset olemme muuten etsineet niin monenlaisia Jumalia ja joutuisimme vieläkin etsimään, jos hän ei itse antaisi kuulla itseään niin julkisesti ja ilmoittaisi meille meidän inhimillisellä kielellämme, että tahtoo olla Jumalamme. Kuka voi koskaan kiittää häntä siitä tarpeeksi?"

Lutherille Jumalan käskyt ovat siis toisaalta lahjaa ja evankeliumia. Varsinkin 1. käsky on Lutherille eräässä mielessä evankeliumin ydin. "Minä olen Herra, sinun Jumalasi". Siinä on lahjoitettu kaikki. Maailman Luoja lupaa olla minun Jumalani. Eräässä pöytäpuheessaan Luther sanoo: "Ja minä tiedän yhden sanan, joka on kaikkein vaikein koko Raamatussa, nimittäin sana ‘sinun' ensimmäisessä käskyssä." Joka ymmärtää sen, ei pelkää tai hätäile yhtään mitään.

SYNNINTUNNUSTUS JA KATUMUS TÄMÄN KÄSKYN RIKKOMISESTA

"Kolmanneksi ripittäydyn ja tunnustan suuren syntini ja kiittämättömyyteni kun olen halveksinut niin häpeällisesti tuota kaunista oppia ja lahjaa ja kiihottanut hänen vihaansa suunnattomasti lukemattomilla epäjumalanpalveluksillani. Tästä olen pahoillani ja pyydän armoa".


RUKOUS, ETTÄ VOISIN JATKOSSA PITÄÄ TÄMÄN KÄSKYN PAREMMIN

"Neljänneksi rukoilen ja sanon: Oi, Jumalani ja Herrani, auta minua armollasi, että oppisin ja ymmärtäisin tämän käskysi joka päivä yhä paremmin ja toimisin sen mukaan sydämen luottamuksella. Varjelethan sydämeni, että en enää unohtaisi ja tulisi kiittämättömäksi, että en etsisi toista Jumalaa tai lohdutusta maan päällä enkä mistään luodusta vaan pysyisin yksin, puhtaasti ja kauniisti sinussa, ainoassa Jumalassani, rakas Herra, Jumala, Isä. Aamen."

Tämä meditointi toistetaan jokaisen kymmenen käskyn kohdalla erikseen. Jokaiseen käskyyn voimme tietysti etsiä itse sanat, kiitoksen, synnintunnustuksen ja rukouksen aiheet. Mutta hyvänä apuna voi käyttää Lutherin Ison Katekismuksen selityksiä. Lutherin metodi vaatii yksinäisyyden, rauhan ja aikaa. Sen seuraaminen kannattaa. Usein rukoilijalle ei tule mieleen mitä rukoilisi. Kymmenessä käskyssä, uskontunnustuksessa ja Isä meidän rukouksessa on annettu selvä, yksinkertainen, mutta samalla rikas malli. Sitä seuraamalla ihminen rukoilee rikkaasti ja monipuolisesti, elämän kaikkiin puoliin liittyviä asioita.

- Ilpo Rannankari

maanantai 21. maaliskuuta 2011

ERÄMAAN KUIVUUS - Hengellinen kuolema todellisen itsensä ja Jumalan tuntemuksen airuena


Espanjalainen karmeliittamunkki Ristin Johannes (Juán de la Cruz 1542-1591) päätyi hengellisissä tutkisteluissaan siihen, että hengellisyyden kuolema,

erämaan kuivuus, on välttämätön matkalla todelliseen itsenäsä ja Jumalan tuntemiseen.




Kalle Hiltusen 21.3.2011 Kuopion tuomiokirkossa pitämä virikepuhe näistä teemoista julkaistaan tässä lyhentämättömänä.


Paaston ja katumuksen kannalta yksi keskeisimmistä raamatunkohdista on tuhkakeskiviikon Vanhan Testamentin teksti Joelin kirjasta ja erityisesti sen kohta: ”Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne.” Tämä ja muut samankaltaiset raamatulliset paastoon ja katumukseen liittyvät ohjeet ovat vuosisatojen ajan ja myös nykyään ohjanneet kilvoittelijoita kääntämään paastossa ja katumuksessa katseen ulkonaisten asioiden sijasta sisään, sydämen piilossa olevaan syvyyteen. Tämä ohje ei kuitenkaan ole saanut kristillistä kirkkoa luopumaan ainakaan täysin paaston ja katumuksen ulkonaisista merkeistä. Edelleen ulkonaisesti havaittavaa elämäntavan muutosta tai vähintäänkin pyrkimystä siihen julistetaan katumuksen osana. Sitä ei kuitenkaan nähdä pääasiana. Mikäli katumukseen liittyvä muutos on vain ulkonainen, eli se tapahtuu esimerkiksi siksi, että toiset näkisivät minun hyvyyteni, ei sitä hengellisessä mielessä ole pidetty minkäänlaisena katumuksena. Elämäntavan ulkonainen muuttuminen on hengellisessä mielessä merkityksellinen vain jos se syntyy sisäisen muutoksen voimasta ja siten jollakin tavalla viittaa sisäiseen. Se on merkityksellinen vain eräänlaisena merkkinä eli symbolina pääasiasta, jota Joelin kirjan kirjoittaja kuvaa sydämen rikki repimiseksi.

Raamatun ihmisten ulkoinen elämäntapa ei kuitenkaan muutu pelkästään itsestä lähtevän sisäisen muutoksen seurauksena. Raamatusta saamme lukea kertomuksia siitä, kuinka ihmisten elämäntapa voi muuttua radikaalistikin Jumalan tahdon vaikuttamana. Yksi tällainen Jumalan tahdon aikaansaama radikaali elämäntavan muuttuminen liittyy Exodus-kertomukseen, kertomukseen Israelin kansan vapautumisesta Egyptin orjuudesta. Me saatamme katsoa tätä tapahtumaa iloisena tapahtumana, kansahan pääsi orjuudesta vapauteen. Israelin kansa itse ei kuitenkaan tulkinnut tätä neljäkymmentä vuotta kestänyttä pakomatkaa tällä tavalla. Raamatun kuvaukset tästä matkasta autiomaassa kohti luvattua maata kertovat useaan kertaan kansan nurinasta ja kapinasta. Tämä vapautus Egyptin orjuudesta näyttäytyi Israelin kansan näkökulmasta traagisena elämäntavan muutoksena, missä heidät riistettiin Egyptin lihapatojen ääreltä autiomaan kuivuuteen.

Myös tämän Jumalan väkevällä kädellään Israelin kansalle tekemän elämäntavanmuutoksen on kristillisen kirkon historiassa nähty viittaavan sydämeen, sisäiseen hengelliseen elämään, eikä ensisijaisesti itse ulkoiseen elämäntavanmuutokseen. Yksi tällä tavalla tätä Israelin kansan autiomaan kuivuudessa kohtaamaa askeesia tulkinnut on Ristin Johannes. Hän eli 1500-luvun loppupuolella Espanjassa ja oli katolisen karmeliittasääntökunnan munkki. Hänen yksi läheisistä työtovereista, sääntökuntanimeltään Jeesuksen Teresa, on meillä Suomessa ehkä tunnetumpi henkilö. Häntä kutsutaan meillä usein Avilan Teresaksi tai Teresa Avilalaiseksi.

Ristin Johannes kirjoitti useita runoja ja neljä pitkää proosateosta. Hän osoitti tekstinsä pääsääntöisesti sääntökuntansa sisarille ja veljille, joita hän halusi ohjeistaa hengen tiellä eteenpäin niin sanotusta aloittelijoiden vaiheesta edistyneempien tilaan. Tästä johtuen hänen teksteistään ei ole löydettävissä katekismusmaista opetusta kristillisen uskon perusteista. Vaikka aloittelijoista ja edistyneistä puhuva terminologia sekä Johanneksen kirjoitusten kohdeyleisö saattaa mieleen ajatuksen hengellisestä elitismistä, ei tie, jolle Johannes yrittää lukijoita johdattaa, ole mikään kunnian tie, missä katsotaan toisia alaspäin nenänvartta pitkin. Ennemmin sitä voisi kuvata tieksi, missä kasvetaan alaspäin, kasvetaan koko ajan pienemmäksi.

Johannes löytää Israelin kansan vaelluksesta erämaan kuivuudessa runsaasti sopivia vertauksia kuvaamaan sielun matkaa kohti todellista Jumala-tuntemusta. Yksi tällainen vertaus on itse erämaa ja sen kuivuus. Jumala vei Israelin kansan Egyptin lihapatojen ääreltä tyhjään ja kuivaan erämaahan. Johdattaakseen sieluja kohti luvattua maata Jumala vie Johanneksen mukaan samalla tavalla kilvoittelijoita myös tänä päivänä lihapatojen ääreltä autiomaan kuivuuteen. Mitä ovat sitten nuo lihapadat, joiden ääreltä Jumala sieluja hätistää pois? Tästä voi saada vihiä Johanneksen tekstistä, missä hän selittää erästä psalmin kohtaa seuraavasti:

Daavid lausuu psalmissa: ’Autiomaassa, vedettömässä, kuivassa ja tiettömässä, minä saavuin sinun eteesi voidakseni nähdä sinun voimasi ja kunniasi.’ On ihmeellistä huomata, mitä Daavid tässä tekee selväksi: hänen kokemansa runsaat hengelliset ilot ja mielihyvän tunteet eivät olleet hänelle valmistuksena eivätkä välineenä Jumalan kunnian tuntemiseen. Se tehtävä oli sen sijaan aistisella kuivuudella ja yksinäisyydellä, jota tässä tarkoittaa kuiva ja autio maa. Yhtä ihmeellistä on toinenkin seikka: hän ei myöskään väitä, että tien Jumalan voiman tajuamiseen ja näkemiseen muodostaisivat Jumalaa koskevat ajatukset ja mietiskelyt; näihinhän hän oli usein turvautunut. Tienä oli sen sijaan kyvyttömyys tajuta Jumalaa käsitteellisesti ja päästä eteenpäin mietiskellen ja käyttäen kuvitteellista harkintaa, jota tässä tarkoitetaan tiettömällä maalla.

Autiomaa mielletään yleensä tukalaksi ja karuksi paikaksi. Kuitenkin rukouksen ja hengellisen kilvoituksen paikkana autiomaa on saanut jollakin tavalla jalon ja ylevän aseman. Ainakin minulle tulee puhuttaessa autiomaassa kilvoittelevista kristityistä mieleen seesteinen ja harras paikka, joka on jollakin tavalla Jumalan läheisyyden, vaikka toisaalta myös kiusausten piirittämä. Myös tässä Ristin Johanneksen tekstissä autiomaa näyttäytyy Jumalan läheisyyden paikkana. Johanneksen mukaan autiomaa symboloi Jumalan voiman ja kunnian asuinsijaa. Kuitenkin se, millä tavalla se symboloi Jumalan läsnäoloa, voi olla yllättävä. Johanneksen tekstistä on huomattavissa, että hän ymmärtää autiomaan siten kuin mitä se Suomen kielellä sananmukaisestikin tarkoittaa. Hän ymmärtää sen autioksi maaksi. Autiomaata määrittää lähinnä se, että sieltä puuttuu jotakin, mitä muualla on. Johanneksen mukaan se autiomaa, missä Jumalan kunnia ja voima asustavat, on puutteen tila. Sieltä puuttuu ensinnäkin hengellinen ilo ja mielihyvä. Johannes sanoo: ”Hänen kokemansa runsaat hengelliset ilot ja mielihyvän tunteet eivät olleet hänelle valmistuksena eivätkä välineenä Jumalan kunnian tuntemiseen. Se tehtävä oli sen sijaan aistisella kuivuudella ja yksinäisyydellä, jota tässä tarkoittaa kuiva ja autio maa.” Toiseksi, sieltä puuttuvat Jumalaa koskevat ajatukset ja mietiskelyt. Tästä Johannes sanoo: ” hän ei myöskään väitä, että tien Jumalan voiman tajuamiseen ja näkemiseen muodostaisivat Jumalaa koskevat ajatukset ja mietiskelyt; näihinhän hän oli usein turvautunut. Tienä oli sen sijaan kyvyttömyys tajuta Jumalaa käsitteellisesti ja päästä eteenpäin mietiskellen ja käyttäen kuvitteellista harkintaa, jota tässä tarkoitetaan tiettömällä maalla.”

Tämä saattaa kuulostaa oudolta ajattelulta. Miten Israelin kansan vaellus autiomaassa voi olla esimerkki Jumalan johdattamasta tiestä, jos autiomaa tarkoittaa hengellisen ilon ja mielihyvän sekä Jumalaa koskevien mietiskelyjen kuolemaa. Eikö tuo tarkoita ihmisen koko hengellisyyden ja kristillisen identiteetin kuolemaa? Myös Ristin Johannes tunnistaa tämän piirteen hengellisestä autiomaasta. Hän ei kutsu tätä sielun matkaa kuivassa, autiossa ja tiettömässä maassa miksi tahansa huviretkeksi, vaan sielun pimeäksi yöksi. Se on yö, jossa sielu sokaistuu ja ahdistuu hengen valon sammumisesta ja kaiken Jumalallisen ilon ja virvoituksen lakatessa.

Tämä yö on kuitenkin Johanneksen mukaan yö, joka on autuas. Autuas se on siksi, että se vie lähemmäksi sitä, mitä Jumala todella on. Johanneksen teksti laittaa miettimään, mihin minä perustan oman kristillisen identiteettini. Onko Jumala todella puhtaimmillaan siinä, että saa mielihyvää ja iloa? Vangitsenko minä Jumalan mieleni sisään tai pääsenkö todella häntä lähemmäksi, kun ajattelen ylhäisiä ja jumalallisia asioita? Ovatko nämä asiat sellaisia, jotka ovat oman uskoni ja uskonelämäni perustana. Johannes on syvästi sisällä siinä klassisessa perinteessä, jonka mukaan Jumalaa kuvaa parhaiten ne määritelmät, jotka itse asiassa kertovat vain siitä, mitä Jumala ei ole, eli siis ne määritelmät, jotka loppuvat suomeksi usein tavuun -ton tai -tön. Jumalan on ääretön, aluton, loputon, aineeton, ajaton eli toisin sanoen ikuinen. Johanneksen ajatukset pimeästä yöstä ja hengellisyyden autiomaasta laittavat ajattelemaan, onko Jumala muuta tai muutakin kuin hengellistä nautintoa ja iloja tai sitten ajatuksia hänestä. Voidaanko Jumala vangita tunteeseen tai määritelmään? Onko hengellisyyteni perusta tunteissa ja määritelmissä? Kuuluisiko sen olla ikuisuudessa? Jumalassa?

Johannes ei katso autiomaan olevan pelkästään lähempänä Jumalaa vaan myös lähempänä itseämme. Johannes kuvaa Jumalallisten nautintojen ja ilojen kuivumista myös juhlapuvun ja koristeiden riisumiseen, mihin Jumala pakotti Israelin kansan autiomaan keskellä, heidän palvottuaan kultaista sonnia. Tämän juhlatamineiden riisumisen Johannes tulkitsee samaksi hengellisten ilojen sammumiseksi, miksi hän tulkitsi myös autiomaan. Nyt Johannes ei kuitenkaan puhu Jumalan tuntemuksen kasvamisesta vaan ihmisen itsetuntemuksen kasvamisesta. Johannes näkee, että ihmisen itsetuntemus ja Jumalatuntemus kulkevat käsi kädessä. Johannes teksti riisuutumisesta pakottaa meidät asettamaan itsellemme, Jumalan kuvalle, samat kysymykset, kuin Jumalalle. Voiko edes minua, Jumalan kuvaa, vangita tunteeseen tai määritelmään? Onko itseni perusta tunteissa ja määritelmissä?

Johanneksen esittelemä hengellinen autiomaa on monille kilvoittelijoille tuttu ainakin siinä määrin, että on helppo nähdä hengellisten ilojen ja jumalallisten ajatusten sammumisen hyvin tutuksi osaksi kristityn elämää. Johanneksen viesti ahdistavasta ja kuivasta autiomaasta on itse asiassa evankeliumia sellaiselle, joka tuskailee hengellisen kuivuuden kanssa. Johannes ohjaa Mooseksen tavoin niitä, joita Jumala on vienyt tähän autiomaahan, kääntämään katseen pois Egyptin lihapadoista ja katsomaan Jumalaan, jonka voima on tässä autiomaassa, kuivuuden keskellä. Ristin Johanneksen teksti pakottaa miettimään, onko Jumalan, hengellisyyteni ja minun itseni perusta jossakin muualla kuin Egyptin lihapadoissa, Jumalallisten asioiden mietiskelyssä tai Jumalanpalvelemisen tuomassa hengellisessä ilossa ja mielihyvässä. Jos pystyisin omalla Exodus-matkallani, autiomaan kuivuuden keskellä, kääntämään katseeni pois Egyptin lihapadoista, voisiko sieluni hiljainen ja kuiva autiomaa kohdata sen toisen hiljaisen ja kuivan autiomaan, joka on ääretön, aluton, loputon ja ajaton?

- pastori Kalle Hiltunen

maanantai 14. maaliskuuta 2011

KANSA NURISEE AUTIOMAASSA - Kiusaukset ja paasto

"Muistakaa, että nyt olette kiusausten erämaassa, ettette tänne ole itse tulleet, vaan Jumalan henki vienyt sitä varten, että Herra saisi täällä opetetuksi kärsivällisyyttä, kuuliaisuutta, tahtoonsa nöyrtymistä ja hiljaisuutta ja tyytyväisyyttä hänen johtoonsa."

Wilhelmi Malmivaaran (1854-1922) saarnakirja "Viestejä vaivatuille" rohkaisee kilvoittelijoita kestävyyteen vaivojen alla.

Pastori Lauri Kastarisen 14.3.2011 Kuopion tuomiokirkossa pitämä virikepuhe on kuultavissa Kantissa. Tässä julkaistaan tiivistelmä puheesta.


Exodus-kertomuksessa Israelin kansa saapunut erämaahan Mooseksen johdattamana. Pakkotyöstä vapautunut kansa koki ihmeellisen pelastumisen kulkiessaan Kaislameren poikki. Jumala osoitti voimansa ja hukutti ylivoimaiset faaraon joukot merten syvyyksiin. Ihmeellinen pelastuminen herätti heissä Herran pelon ja johtajansa Mooseksen kunnioituksen. Mutta sitten edessä oli erämaa. Edessä 40 vuotta pakolaisuutta, epätietoisuutta tulevasta, epävarmuutta. Alkaa eloonjäämistaistelu, missä veden ja ravinnonpuute ovat konkreettisia uhkia. Epätietoisuus tulevasta ja luottamus Jumalan johdatukseen ja Mooseksen kykyihin joutuvat jatkuvasti testiin.

Kansa on siis kriisissä. Kriisitilanteessa tarvitaan selkeitä perusteltuja päätöksiä ja johtajuutta. Kriisitilanteessa tarvitaan myös hyvää tiedonkulkua. Suomessa elämme rauhanaikaa ja yhteiskunnan tasolla elämä on pääsääntöisesti mallillaan. Kansalaisten turvallisuuden tunnetta ovat kuitenkin järkyttäneet etenkin Jokelan ja Kauhajoen koulujen ampumistragediat. Kyseisen kaltaiset murhenäytelmät ovat moninkertaistaneet ihmisten tiedontarpeen. Olemme janonneet tietoa. Syitä tähän on monia. Ihminen on luontaisesti utelias ja kuolema ja ko. äärimmäinen teko saattaa jopa sairaalla tavalla kiehtoa. Ajattelen, että merkittävämpi syy on halumme saada perusturvallisuutemme jälleen kohdalleen. Kriisitilanne järkyttää ja ahdistaa. Haluamme ymmärtää miksi näin on ylipäätään voinut tapahtua, voiko tästä seurata minulle tai lähipiirilleni joitakin uhkaavia seuraamuksia, haluamme tuntea empatiaa tragedian koskettamien ihmisten kanssa. Meidän tulee saada jakaa kokemaamme, se on prosessia, jolla voimme jälleen eheyttää elämäämme.

Mediakoneisto jakaa ja editoi meille 24/7 tietoa maailman tilasta, lähellä ja kaukana. Modernit yhteiskunnat ovat monimutkaisia järjestelmiä, olemme verkottuneet maailmanlaajuiseen kohtalonyhteyteen. Japanin viime päivien dramaattiset tapahtumat ovat saaneet useat aukaisemaan netin uutissivuston ja television uutislähetyksen useita kertoja päivässä. Toivomme parasta ja pelkäämme pahinta. Tiedonvälityksen on syytä toimia, muutoin seurauksena saattaa olla koko yhteiskunnan halvaantuminen.

Suomessa olemme viime vuosina opetelleet pitämään kiinni oikeuksistamme, vaatimaan kuluttajansuojaa. Edeltävien sukupolvien tavoin emme tyydy enää vain minimiin, olemme opetelleet valittamaan. Lähtökohtaisesti oikeuksistaan kiinnipitäminen on positiivinen, kannatettava asia. Muistaen tietysti sen, että oikeuksien tulee olla kaikille yhtäläiset ja yhteneväiset. Valitettavasti pidämme kiinni vahvemmin kiinni omista oikeuksistamme kuin lähimmäisen.

Erämaavaelluksella oleva Jumalan omaisuuskansa ei ole mikään luokan mallioppilas. Nurinaa ja valitusta riittää pitkin matkaa. Ulkoiset olosuhteet ovat vaikeat, mutta etenkin usko Jumalan huolenpitoon horjuu useasti. Ja se tiedonkulku. Kun nykyaika arvostaa ajantasaista horisontaalista tiedonkulkua, israelilaiset olivat satunnaisemman vertikaalisen informaation vastaanottajia.

Kansan 40-vuotinen paasto oli alkanut. Raamatussa 40 on luku, joka on koettelemusten, kiusausten, valmistautumisen ja paaston luku. Pisimmillään luku on vuosissa. Jumalan israelilaisille lupaama maa ei ollutkaan huomisen tai ensi viikon asia. Nykyajalle tuttu kaikki minulle nyt ja heti –asenne ei voinut silloin vieraampaa. 40 vuotta Israelin osana oli vaeltaa ja luottaa, silloinkin, kun kaikki toivo näytti jo sammuneelta.

Erämaavaelluksen aikana Mooses vietti 40 päivää Siinainvuorella, kun Jumala antoi kansalle Lain. Siinain vuoren juurella johtajaansa odottavan kansan usko hiipui, ja he lankesivat ja laittoivat luottamuksensa Jumalan sijasta kultaisen sonnin palvontaan. Ja ennen kaikkea, 40 päivää kesti Jeesuksen paasto ja kiusaukset erämaassa ennen hänen julkisen toimintansa alkamista. Tässä hän kytkeytyy suoraan Exoduksen suureen kertomukseen.

Herännäisyyden uudistaja Wilhelmi Malmivaara käsittelee kiusauksia ja paastoa saarnakirjassaan Viestejä vaivatuille tunsi ensimmäisinä pappivuosinaan epävarmuutta ja arkuutta, koska hän tunsi olevansa osaton omakohtaisesta hengellisestä elämästä. Voitaneen todeta, että ensimmäiset pappivuodet olivat hänen kohdallaan tietynlaista erämaavaellusta ja itsensä etsintää. Epävarmuus ja etsintä kulminoituivat hengelliseen murrokseen Malmivaaran ollessa pappina Kiuruvedellä. Rippikoulunuorisossa alkaneen herätyksen seurauksena Malmivaara sanoo Herran armon särkeneen hänen sydämensä pohjan. Herätys laajeni Kiuruvedellä ja jatkui Malmivaaran toimiessa Paavolassa.

Malmivaaran uskonnäkemyksen, teologian ja julistuksen hallitsevana piirteenä on Kristus-keskeisyys. "Kristus on keskipisteenä kaikissa Raamatun opetuksissa; joka on Kristuksessa, on uusi luontokappale, joka on hänestä osaton, hän on kuollut. Uskon tila on osallisuus Kristuksesta, epäuskon tila on osattomuus hänestä. Ilman Kristusta ei voida mitään, ei uskoa, ei parantua, s.o. ei minkäänlaisia elävän töitä tehdä; kun saadaan Kristus, niin on saatu hänessä kaikki. Hänessä on syntien anteeksiantamus, vanhurskaus, elämä, pyhityksen voima ym. eikä ulkona hänestä mitään näistä."

Usko on Malmivaaralle enemmän ikävöimistä kuin omistamista sikäli kuin nämä voidaan selvästi erottaa toisistaan. Osmo Tiililä on kuvannut Malmivaaran näkemystä näin: "Usko ei ole asettumista lepoon ja saavutetun turvallisuuden varaan, vaan se on pikemminkin kannustin etsimään turvaa Armahtajalta. Ei voida puhua uskon tilasta, sillä elämä on pelkkää jokapäiväistä ratkaisua ihmisen nostaessa silmänsä synnin ja ahdistuksen kurjuudesta apua kohti. Joka nyt - niin Malmivaara ajattelee - pitää päämääränään pysyvän pelastusvarmuuden hankkimista, ei oikeastaan tajua, mistä kristityn elämässä on kysymys.

Malmivaara korostaa sitä, että Jumala kuljettaa usein teitä, jotka eivät tunnu ihmisestä miellyttäviltä. Kristityn kasvaminen on pienemmäksi tulemista. Ihminen pyrkii ylpeydessään ylös, mutta Herra painaa alas. Jumala repii "kaikki entiset rakennukset ihmissydämessä maan tasalle" niin että Kristuksesta tulee kristityn ainoa perustus.

Toisaalta Malmivaaran saarnoissa on myös uskonrohkeutta ilmentäviä kohtia. Malmivaara kirjoittaa: Muistakaa, että nyt olette kiusausten erämaassa, ettette tänne ole itse tulleet, vaan Jumalan henki vienyt sitä varten, että Herra saisi täällä opetetuksi kärsivällisyyttä, kuuliaisuutta, tahtoonsa nöyrtymistä ja hiljaisuutta ja tyytyväisyyttä hänen johtoonsa. Ei ikinä petä Jumalan puhuma sana, vaikka kaikki muu pettäisi. Joka ainoaan Herran sanaan on kätketty iankaikkinen elämä; ei vain tämä ajallinen elämä, vaan ijäinen. Ja vaikka kaikki näyttäisi nääntyvän, se sana tukee salatulla tavalla silloinkin. Ennen pitkää saa nähdä, että se on elävää ravintoa, jonka voimalla tehdään taivaallisen Isän tahtoa.

- pastori Lauri Kastarinen

maanantai 7. maaliskuuta 2011

KAISLAMEREN YLITYS - Kaste parannuksen sakramenttina

Philipp Melachthon (1497-1560) oli reformaattori Martti Lutherin oikea käsi ja yksi keskeinen luterilaisen tunnustuksen muotoutumiseen vaikuttanut teologi.

Melachthon esittää teologiansa lyhyen oppimäärän suomennetussakin teoksessaan Ydinkohdat. Tässä tiiviissä, pamfletinomaisessa teoksessa Melanchthon avaa kasteen merkitystä Israelin kansan kaislamerellä kokeman ihmeen kautta.

Pastori Lauri Paateron virikepuhe aiheesta tulee aikanaan kuultavaksi Kantin nettiradioon, mutta alkaneelle paastonajalle jaettakoon tutkisteltavaksi ote Melanchthonin kirjasta:



Philipp Melanchthon: Ydinkohdat

Israelin kansan mielestä oli todistus Jumalan suosiosta, että Punaisenmeren aallot väistyivät heidän tieltään.

Samoin sinun tulee käsittää kaste Jumalan armon varmaksi takuuksi. Sillä kun sanotaan: ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, tarkoitetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kastavan. Kastetun tulee ymmärtää tämän tarkoittavan sitä, että Isä, Poika ja Pyhä Henki antaa hänen syntinsä anteeksi.

On selvää, että kasteella kuvataan siirtymistä kuolemasta elämään. Näin sen hyöty nimittäin tulee ymmärrettäväksi. Vanha Aadam upotetaan kuolemaan ja uusi nostetaan. Siksi Paavali kutsuu kastetta ”uudestisyntymisen pesoksi” (Tiit. 3:5).

Mallikuvan avulla tämä merkitys voidaan helposti tajuta. Israelilaisten vaellus Punaisen meren yli oli kastetta ennakoiva kuva. Uskaltautuessaan veteen israelilaiset kävivät selvään kuolemaan. Uskossa he kulkivat vetten halki, kuoleman kautta, kunnes saapuivat rantaan.

Tässä kertomuksessa tapahtui se, mitä kaste merkitsee: israelilaiset kulkivat kuoleman kautta elämään. Samoin koko kristillinen elämä on lihan kuolettamista ja hengen uudistusta. Se asia, mitä kaste merkitsee, tapahtuu aina siihen saakka, kunnes viimein nousemme kuolleista.

Kaste merkitsee varsinaisesti tosi parannuksentekoa . Siksi kaste on parannuksen sakramentti.